Tapamme toimia

Asiakas laatii pelisäännöt: lähtökohtana on aina asiakkaan yksilöllinen tarve.

"Toimiessamme erilaisissa työtehtävissä tieto- ja viestintäteknologian alalla olemme usein todenneet että palvelujen toimittajien ja asiakkaiden ajatukset eivät kohtaa. Myyjä myy sitä mitä on, eikä sitä mitä asiakas oikeasti tarvitsee. Välillä tuntuu, että myyjät ja asiakkaat eivät puhu edes samaa kieltä. Mielessä kiteytyi ajatus, että asiat voi ja täytyy tehdä paremmin.

Tästä ajatuksesta syntyi Vintor Oy, jonka perustimme vuonna 2007. Meillä toiminnan lähtökohtana on aina asiakas, jolle pyrimme tarjoamaan juuri asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin sopivia ratkaisuja.

Toinen perusperiaate meillä on ammattitaito. Asiakkaan täytyy voida luottaa osaamiseemme täysin. Siksi vaadimme työntekijöiltämme korkeaa ammattitaitoa ja halua kehittää itseään jatkuvasti. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme näkevät ja kokevat meidät yhteistyökumppanina, joka tukee asiakasta nimenomaan hänen oman liiketoimintansa kehittämisessä."

- Sami Grönberg, Toimitusjohtaja.